Mitä Pohjoismaat aikovat tehdä Isikseen liittyneille kansalaisilleen? Ylen nettisivuilla 19.8 julkaistu uutinen kertoo, että tämä oli yksi vaikeimmista kysymyksistä tämänvuotisessa kesäkokouksessa. Tällä kertaa se järjestettiin Islannin Reykjavikissa, jonne Pohjoismaiden pääministerit kokoontuivat tiistaina. Suomen pääministerin Antti Rinteen mukaan he pohtivan Ruotsin ehdotusta hybridituomioistuimesta eli kansainvälisestä tuomioistuimesta, joka tuomitsisi Syyrian ja Irakin alueella pohjoismaiset ISIS-jäsenet.

 

Lähikuukausina ulkomaalaiset ISIS-naiset ja lapset al-Holin leirillä Syyriassa ovat olleet yksi kuumimmista puheenaiheista. Suomen virallinen linja ei ole vielä tiedossa, mutta omasta mielestäni kaikkein nuorimmat lapset on tuotava välittömästi Suomeen, jotta heistä saisi vielä yhteiskuntakelpoisia yksilöitä. Sen sijaan vanhempien lapsien radikalisoitumisen laajuus tulisi ensin selvittää, sillä terrorismin uhka ei saisi missään tapauksessa nousta Suomessa.

 

Hybridituomioistuin on mielestäni hyvä idea ISIS-vaimojen tuomitsemiseen. Heidän taustansa ja rikoksensa tulisi selvittää ja tuomita heidät niiden mukaan. Suomeen kuitenkaan heillä ei mielestäni ole enää asiaa, koska he ovat tietoisesti lähteneet ja osallistuneet terroristijärjestöön. ISIS-vaimot ovat itse valinneet oman polkunsa, mutta lapset sen sijaan ovat syyttömästi vedetty mukaan ääri-islamiin. Rinteen mukaan Suomen päätös heidän suhteensa on vielä käsittelyssä, joten saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 

Linkki uutiseen: